Maailmalla vietettiin YK:n rasismin vastaista päivää 21.3. ja iloksemme saimmekin Lähiömutsi-blogin Hanne Valtarin vieraaksi Yogaian blogiin. Haluamme yhdessä muistuttaa, että me jokainen voimme vaikuttaa ihmisiin ja yleiseen fiilikseen ympärillämme. Sanotaan yhdessä EI rasismille! #minäpäätän
”Why don’t you speak?” Kiharatukkainen lapsi kysyy tyttäreltäni pieni kummastus ja aito kiinnostus silmissään. Olemme Intian valtameren rannalla Australiassa ja sydämessäni muljahtaa surumieli kun näen, miten tytärtäni harmittaa. Hän kyllä tahtoisi puhua. Hän on imenyt ahnaasti englanninkielisiä fraaseja mieleensä, kyselee sanoja englanniksi ja toistelee niitä kuin mantraa oppiakseen. Mutta nyt hän ei ymmärrä kysymystä eikä osaa vastata.
Olemme viettäneet tämän talven perheeni kanssa maapallon toisella puolelle, Balilla ja Australiassa. On ollut opettavaista ja avartaa elää arkea erilaisissa maissa ja kulttuureissa kuin on tottunut. Siinä ymmärtää maailmaa aika paljon paremmin, kun yhtäkkiä me emme enää olekaan meitä, suomalaisia, vaan niitä, ulkomaalaisia. Turisteja, ekspatteja, eksoottisia. Outotapaisia, hassusti puhuvia ja äänekkäitä.
Skandinaavisen taustamme ansiosta meidän on ollut helppo sujahtaa elämään tuhansien kilometrien päähän kotoa. Emme ole paenneet mitään muuta kuin loskaa ja pimeyttä. Emme ole maapallon mittakaavassa kovin erikoisen näköisiä, mitä nyt kaksi kertaa pidempiä kuin balilaiset. Mutta silti olemme välillä poteneet inhottavaa ulkopuolisuuden tunnetta. Olen hämmästyksekseni kaivannut porukkaan sulautumista, tavallisuutta.
Emme ole onnistuneet luomaan ystävyyssuhteita, mihin on varmasti syynä täällä asumisen väliaikaisuus. Toisinaan koti-ikävä on ollut karheaa ja pistelevää kuin hiekkapaperi. En ole ikävöinyt niinkään kotia tai Suomea, mutta ystäviä siellä kaukana. Lasten puheissa vilisevät heidän kavereidensa nimet, ja Suomeen paluumme jälkeisiä yökyläilyjä suunnitellaan jo nyt. Arki täällä on opettanut, että koti on niin kauan siellä muualla, kunnes onnistuu luomaan ystävyyssuhteita paikallisiin.
21. maaliskuuta on YK:n Rasismin vastainen päivä, ja tämä talvemme täällä maapallon toisella laidalla on tuonut itselleni siihen syvempää ymmärrystä. Olen tajunnut, miten pitkälle pelkkä oman maailmankuvan laajentaminen on vienyt niistä lapsuusvuosista, jotka vietin pikkukylässä Pohjanmaalla. Siellä oli ihan tavanomaista, että kylän vanhat jäärät pelottelivat kylän lapsia mustalaisilla ja yönmustilla miehillä. Enhän minä silloin oikein edes tiennyt, mikä tai kuka se mustalainen vaikka on, mutta parempi olla varuillaan, kun kerran sanotaan.
Omat vanhempani rimpuilivat silloin kahden erilaisen maailman välillä, ryssänpelkoisen vanhemman sukupolven sekä tulevaisuuden, jossa he matkasivat meidän kanssamme ympäri maailmaa ja palkkasivat marjatilansa töihin ihmisiä Ukranasta ja Virosta sekä lopulta myös tsunamin runtelemasta Sri Lankasta. Pienessä kylässä Pohjanmaalla sellainen vaatii edelleen rohkeutta ja uskoa maailman yhtenäisyyteen.
Kahdessa sukupolvessa maailma on muuttunut, mutta niin ovat myös lapset ja heidän maailmankuvansa. Omille lapsilleni vaikkapa ihonväri on samanlainen eriäväisyys kuin se, onko kaverilla ruskeat vai blondit hiukset. Yksi esikoisen tärkeimmistä päiväkoti-ihmisistä käyttää hijabia. Eräällä hyvällä päiväkotikaverilla on veikeän kikkuraiset hiukset ja keskellä talveakin auringon pussailema iho. Yksi kaveri puhuu paremmin venäjää kuin suomea, mutta yhteinen kieli löytyy silti. Lapilleni erilaisuus ei ole syy pelätä, haukkua tai jättää ulkopuolelle, vaan voimavara.
Intian valtameren rannalla sydämeni ehti hypähtää surusta ihan turhaan. Kerromme australialaislapselle, että olemme Suomesta, eikä tyttäremme siksi vielä osaa puhua englantia kuin vähäsen. Lapsi nyökkää niin että kiharat heilahtavat, ja nappaa sitten tytärtäni hymyillen kädestä. Pian he jo juoksevat yhdessä kikattaen aalloissa ja päättävät rakentaa ison hiekkalinnan. Kaveruuden elekieltä ja leikkiä ymmärtävät kaikki lapset, vaikka heidän syntymäpaikkojensa välillä olisi yli 14 000 tuhatta kilometriä.
Maaliskuussa Yogaialla sanottiin yhdessä EI rasismille. Lahjoitimme jokaisesta Hyväntekeväisyys-taukojoogaan osallistujasta 1€/osallistuminen SPR:n EI Rasismille – hankkeeseen. Saimme kasaan 306€! #eirasismille #minäpäätän #yogaia
Lähiömutsi-blogin Hanne Valtari on boheemi tyyliekoihminen ja kahden lapsen äiti. Naisen koko maailman läpäisevästä ristiriidasta syntyneessä blogissa Hanne kirjoittaa äidin vaistolla, toimittajan taidolla ja intohimoisen harrastelijavalokuvaajan silmin. Taitavan kirjoittajan oivaltavat, pohtivat ja perustellut tekstit saavat pysähtymään arjen keskellä tarjoten pienen hetken omaa aikaa.
Linkitys blogiin http://www.mutsiavautuu.com/
Valmiina kokeilemaan Yogaian nettijoogatunteja?
Valittavanasi on livetunteja tai tallenteita, joita voit tehdä missä tahansa, milloin tahansa.
